Viewing entries in
Business

Turku Business Lunch - koska yksin syöminen on bäd for your business!

Comment

Turku Business Lunch - koska yksin syöminen on bäd for your business!

Myönnettäköön. Rakastan sitä, että voin tuoda ihmisiä yhteen merkityksellisten tapaamisten muodossa ja saan ihmiset auttamaan toinen toistaan. Johtuukohan tämä siitä, että itse olen aina kaivannut paljon apua vai siitä, että nautin muiden auttamisesta. Yhtälailla, jotenkin päädyn jatkuvasti erilaisten yhteisöjen rakentajaksi ja katalyytiksi.

Kuten yrityksille, myös yhteisöille on ominaista se, että ne pyrkivät ratkaisemaan ongelman jonkin ongelman - toiset spesifimmän ja toiset vähemmän spesifin. Suurelle osalle yhteisöjä on kuitenkin yhteistä se, että ne taistelevat yksinäisyyttä vastaan. Yksin ei ole kiva pohtia, keskustella, juosta, hengailla, käydä leffassa tai vaikka syödä…

En ole koskaan kokenut itseäni yksinäiseksi mutta paljon kotitoimistolta töitä tekevänä huomasin, että ihan käytännössä en paljoa ehdi sopia lounasseuraa. Niimpä usein päädyin syömään kotona yksin mahdollisimman nopeasti, jotta pääsin takaisin työpöydän ääreen! Kaipasin lounasseuraa.

Olinko siis yksinäinen? En tiedä mutta lähdin ratkomaan asiaa kuten minulla on tapana. Perusta yhteisö, jossa on samanlaisia ihmisiä samanlaisen ongelman kanssa. Näin syntyi Turku Business Lunch eli leikkisämmin TBL. TBL tarkoitus on yksinkertainen: Löydä nopeasti lounasseuraa bisneksen merkeissä niin, että voit samalla vaikka löytää asiakkaan tai toimittajan! Win - win sanon minä!

Mikä TBL siis on? Se on Business ammattilaisten ryhmä, jossa voit vapaasti sopia business lounaita tuttujen ja tuntemattomien kanssa. No strings attached! TBL toimii Whatsapissa ja Facebookissa.

Tätä kirjoittaessani Whatsapp ryhmä pääsi vasta alkuun ja FB ryhmä on juuri perustettu mutta lounaita on keretty sopia jo satoja ja väitän, että myös liikevaihtoakin jo generoitu tuhansia.,

Mitä tästä opimme? Älä jää istumaan ja ihmettelemään vaan tee asialle jotain - mikä on pahinta mitä voi käydä?

TBL Facebookissa - https://www.facebook.com/groups/2211695445566083/

Mikäli haluat päästä Whatsapp ryhmään, joudut etsimään sen suosituksen kautta! ;)

-J

Comment

Yrittäjä.io on nyt Suomen suurin!

Comment

Yrittäjä.io on nyt Suomen suurin!

Mitä tarkoittaa olla Suomen suurin? Sitä en vielä oikein itsekkään tiedä mutta se, että meitä on jo yli 14 000 tuntuu uskomattomalta. En olisi koskaan yhteisöämme perustaessa osannut edes kuvitella, että olemme tähän mennessä jo auttaneet tuhansia yrittäjiä ympäri Suomen ja jopa ulkomailla. Mutta mistä kaikki alkoi?

Huhtikuu 2017. Olin pitkään yrittänyt löytää apua siihen mistä löytäisin palvelun yritykseni erääseen erittäin spesifiin ongelmaan. Pääsin siihen pisteeseen, että käytin googlen, bingin (älkää kertoko kenellekään) ja jopa Yahoon tiedon etsimiseen mutta ei. Päädyin käymään myös sosiaalisen median kanavat läpi ja oman seinän postailujen ja kymmenien ryhmien jälkeen huomasin, että apua ei löydy. Meillä ei ole yhtä helppoa paikkaa kysyä apua ja keskustella. Ajatus jäi muhimaan.

Toukokuu 2017. Oli sunnuntai-iltapäivä ja olin kahvilla tekemässä viimeisiä rästiötä siltä viikolta. Kaunis kesäpäivä lämmitti läppäriä sillä istuin Turun jokivarressa terassilla ja voimat loppuivat työntekoon. Tuijottaessani tyhjää kahvikuppia, sama ongelma ja tarve tuli mieleeni, joka minulla oli jo Huhtikuussa 2017. Mietin, että "Hitto pitää kai sitä sitten kaikki tehdä itte!". Perustin ryhmän ja kutsuin sinne kaikki yrittäjät, jotka tunnen (niitä olikin yllättävän paljon), Kuin salaman iskusta ryhmässä oli jo yli 1000 henkeä ja keskustelu alkoi soljua. Tarve oli näköjään muillakin. 

Elokuu 2018. Kuuma kesä on takana ja meitä on jo yli 13 000. Olen laskenut, että suoraan apua ja vastauksia yrittäjät ovat saaneet jo yli +15 000 kertaa ja välillisesti varmasti enemmänkin. Tämä on syy miksi olemme olemassa. Jokainen yrittäjä muuttaa maailmaa omalla tavallaan mutta jokainen tarvitsee siihen apua. Olemme virtuaalinen yhteisö yrittäjiltä yrittäjille.

Ja lokakuussa 2018 mentiin yli 14 000. Kasvu jatkuu ja mietin yhä sitä, kuinka paljon enemmän voimme yhdessä tehdä. Olen ylpeä jokaisesta tämän maan yrittäjästä ja onnellinen, että saan luotsata Suomen suurinta kaikille yrittäjille tarkoitettua digitaalistayhteisöä.

-J

Comment

Suomen kovimmat asiakaskokemuksen ammattilaiset

1 Comment

Suomen kovimmat asiakaskokemuksen ammattilaiset

Voiko kuka tahansa olla asiakaskokemuksen ammattilainen? Tässä listattuna Suomen kovimmat asiakaskokemuksen ammattilaiset!

Asiakaskokemuksesta on Suomessakin päässyt syntymään sellainen muotisana, että Linkedinin mukaan meillä on jo tuhansia ja tuhansia "Asiakaskokemuksen ammattilaisia". Mutta kun tarkastelemme tarkemmin heidän työhistoriaansa, taustaansa sekä osaamistaan, ovatkin he erikoistuneet voimakkaasti johonkin markkinoinnin osa-alueeseen tai vaikka vain asiakaspalveluun. Ja älkää ymmärtäkö väärin, nämä ovat tärkeitä osa-alueita asiakaskokemuksen sisällä mutta se, että osaat hyvin viestintää, markkinointia tai asiakaspalvelua, ei anna sinulle vielä titteliä asiakaskokemuksen ammattilainen. Yleensä näissä tapauksissa katsontakanta onkin liian suppea ja isoa kuvaa ei nähdä. Esimerkiksi keskitytään puhtaasti asiakaspalveluun ja nähdään pelkästään se asiakaskokemuksena.

Toki seuraavaksi tuleekin kysymys, että mitä sitten on asiakaskokemus ja miten sen osaajat voitaisi määritellä? Asiakaskokemus on iso kokonaisuus ja sen sisällä monta eri osa-aluetta mutta näitä ammattilaisia yhdistää kuitenkin näkemys ja osaaminen kokonaisuudesta sekä oman spesifin osa-alueen osaaminen. Tähän kombinaatioon liitetään myös yleensä vahva teoreettinen tieto sekä vuosien oma käytännön työ. Tämä tekeekin asiasta hiukan monimutkaisemman sillä juuri asiakaskokemusta ei pysty opiskelemaan koulussa (muutamin poikkeuksin, palataan tähän).

Minulta usein kysytään, ketkä ovat Suomessa niitä aitoja asiakaskokemuksen ammattilaisia ja huomasin, että itsekään en osannut siihen suorilta käsin vastata. Mutta tuumasta toimeen ja porukkaa kasaamaan. Tämä lista koostuu kovista tekijöistä, jotka ovat jääneet minun tutkaani. Mikäli sinä et ole siellä ja koet, että pitäisi... No, varmaan omaa markkinointia kannattaa tsempata, sillä et ole tutkaan osunut. Lista koostuu myös lähtökohtaisesti asiantuntijoista eikä niinkään korporaatioiden sisällä toimivista yhden spesifin osa-alueen tekijöistä. Here we go!

 

0 (1).png

Kari Korkiakoski

Kari luotsaa konsulttiyhtiö Futurelabia ja ollut mukana kirjoittamassa kirjoja Asiakkaan aikakausi ja Ylivoimainen asiakaskokemus. Heidän portfolionsa osaamisessa on laaja ja voisi sanoa, että kokonaisuuden kulmasta hän on asiakaskokemuksen generalisti ja pyrkii luomaan yrityksille lisää kilpailuetua asiakaskokemuksen avulla. - https://www.linkedin.com/in/karikorkiakoski/

 

 

Näyttökuva 2018-9-2 kello 17.17.02.png

Kristian Stolt

Jos yllä oleva herra on konsultti niin Kristian on kaukana siitä. Hänet tuntien voin helposti sanoa, että Kristian on Suomen kovin asiakaskokemuksen käytännön toteuttaja. Feedbacklyllä Customer Success-roolissa toimiva asiakaskokemuksen mittaamisen ja kehittämisen asiantuntija, joka eritoten määrittelee, mittaa ja kehittää Customer Journey-konseptia yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Ennen bleiserin vaihtamista startup huppariin toimi rahoitusalalla henkilöasiakasmyynnissä sekä asiakaskokemuksen kehittämisessä asiakasrajapinnassa. Ollut myös mukana perustamassa ja kehittämässä porvoolaista ohjelmistoyritystä jossa vaikuttaa edelleen taustajoukoissa. - https://www.linkedin.com/in/kristian-stolt-04559a52/

 

 

23.png

Tomas Falk

Teemasta toiseen ja kohti teoreettista pohjaa. Tomas on yksi harvoista aidoista Suomalaisista asiakaskokemuksen teoreetikoista. Hänellä on vahva pohja ison kuvan hahmotamiseen ja vahva kokemus myös työstä yrityksien kanssa. Hän katsoo asiakaskokemusta moni- ja omnikanavan kulmasta sekä asiakkaiden motiivien ja engagementin vaikutusten näkökulmasta. Tomas on yksi niistä, jotka pitävät huolen siitä, että joku voi opiskella myös asiakaskokemusta koulussa! https://www.linkedin.com/in/tomas-falk-2882511/

 

 

Janne Gylling

Asiakaskokemus ei olisi mitään ilman käyttäjä-/käyttökokemusta. Tässä kuvioihin astuu Janne. Hän on suunnitellut lukemattomia käyttöliittymiä mutta myös asiakaskokemusten kokonaisuuksia ja kutsuu itseään konseptisuunnittelijaksi. Hän on myös ollut mukana kirjoittamassa kirjaa Viiden tähden asiakaskokemus. https://www.linkedin.com/in/jannegylling/

 

 

Nimetön.png

Perttu Ahvenainen

Perttu on Jannen "Partner in crime" yhtenä Viiden tähden asiakaskokemuksen kirjoittajana. Hän suuntautuu omien sanojensa mukaisesti luomaan parempia "työpäiväkokemuksia" erityisesti teknologiayhtiönsä Taitorin kautta mutta tiedän hyvin, että hän myös loistaa asiakkaan matkan suunnittelussa ja ison kuvan suunnittelussa. Perttu katsoo asiakaskokemusta myös digitalisaation kulmasta ja siitä miten digitalisaatiota voidaan hyödyntää parempien asiakaskokemusten luonnoissa. https://www.linkedin.com/in/perttuahvenainen/

 

0 (2).png

Sirte Pihlaja

Tullaan taas kategoriasta toiseen. Sirte on myös pitkän linjan tekijä asiakaskokemuksen kehittämisessä Suomessa. Hän pyörittää konsulttiyhtiö Shirutea ja on tuonut Suomeen CXPA yhdistyksen asiakaskokemuksen ammattilaisten verkoston ja on yhä tuon verkoston toiminnanjohtaja. https://www.linkedin.com/in/sirte

 
jaakko full res-2 2.png

Allekirjoittanut

Toki kun tälle linjalle lähdetään niin hyvä kertoa myös mikä oma tausta on. Itse katson asiakaskokemusta voimakkaasti asiakkaan matkan optimoinnin näkökulmasta. Mikäli matka ei ole kunnossa, on yhtään osasta vaikea kehittää. Toinen voimamakas kulma, joka sitoutuu tuohon asiakkaan matkaan on moni- ja omnikanavaisuus ja sen mittaaminen. Olen Feedbacklyn perustaja, joten asiakaskokemuksen mittaaminen ja sen teknologiat on lähellä sydäntä. Kolmanneksi olen erikoistunut siihen, miten asiakaskokemuksen avulla tehdään mitattavaa myyntiä, fyrkkaa, massia, lisää viivan alle, tikka masalaa, hyffee jne. You got the point.

Katson asiaa myös vahvasti yrittäjän silmin, joten osaan asettaa konseptin myös pienempään mittakaavaan eikä aina tarvita korporaatiokoneistoa taustalle. Minut on myös valittu maailman kovimpien alle kolmekymppisten asiakaskokemuksen ammattilaisten listalle ja ryhmään. Kysy lisää minulta kai kenellä tahansa yllä olevalta ammattilaiselta niin varmasti saat apua.


 

Se, että osaat markkinointia ei tee sinusta asiakaskokemuksen ammattilaista. Mutta se, että osaat markkinoida siten, että saat hyödynnettyä hyvän ja onnistuneen asiakaskokemuksen edut ja hyödyt sekä ymmärrät miksi näin käy - se vaikka voikin!

Jos tuli mieleen lisäksi muita pro tyyppejä mieleen kuka olisi ansainnut paikkansa listalla, iske kommentteihin!

ps. kuvat on Linkedin kuvia, joten niistäkään on turha ruikuttaa!

Toivottavasti tämä auttoi kaikkia kyselyijöitä!

-J

1 Comment

Yrittäjien oma facebook ryhmä goes live!

Comment

Yrittäjien oma facebook ryhmä goes live!

Asiat menee hassususti eteenpäin kun on aikaa miettiä asioita ja päätä saa vähän lepuuttaa.

Tämä on kesäloman toinen tuotos aloitatriathlon.com lisäksi. Yhteisömme on kasvanut vuoden aikana sellaisiin mittoihin, että oli aika ottaa seuraavat askeleet kohti ihan aikuisten oikeaa juttua. Se mitä juttua, on vieläkin hiukan pimennossa. Askel on kuitenkin suuri ja uskon, että oikeaan suuntaan. 

Yrittäjien facebook ryhmä on saanut oman blogin. Ajatus on se, että blogi kerää yhteen ryhmän sisältöjä joista voidaan myös ryhmässä keskustella. Näin saadaan keskusteluun ulottuvuutta ja syvyyttä.

On ollut mahtava päästä rakentamaan näin mahtavaa yhteisöä ja uskon, että sama meno jatkuu. Reilun vuoden mittainen tie ei vielä ole ollut pitkä mutta uskon, että jatkossa tie on vielä entistä pidempi ja mahtavampi - vain positiiviessa mielessä.  FB yrittäjät goes live täällä --> www.fbyrittajat.com 

Happy Trails!

-J

Comment

Miten hallitsen asiakaskokemusta? - ilmainen asiakkaanmatka pohja

Comment

Miten hallitsen asiakaskokemusta? - ilmainen asiakkaanmatka pohja

Olen jo pitkään puhunut asiakkaan matkan analysoinnista ja sen ymmärtämisen tärkeydestä. Törmäsin kuitenkin aika usein siihen, että konkretia puuttui ja liikkeelle lähtö tuntui asiakkaille ja jopa itsellekin melko työläältä.

Tästä lähti ajatus liikkeelle, että tarvitsemme jonkin työkalun helpottamaan tätä työtä. Kyllä - Feedbackly hoitaa myös tätä tehtävää mutta se on keskittynyt enemmän tuon rakennetun asiakkaan matkan kehittämiseen. Tämänpä vuoksi tarvittiin vielä yksi pieni palanen siihen, että päästään alkuun. Helpoiten pääsisimme liikkeelle ihan excelillä. Niinpä sellainen toteutettiin.

Pohjaa käyttämällä, liikkeelle lähtö on helpompaa, nopeampaa ja pidät huolen siitä, että olet huomioinut tärkeimmät seikat asiakaskokemuksesi kehittämisessä. 

Linkattiin tuo asiakkaan matkan rakentamiseen tarkoitettu pohja Feedbacklyn sivuille tänne.

Tsemppiä kokemusten kehittämiseen!

-J

Linkki: http://blog.feedbackly.com/free-template-download-our-free-customer-journey-map-template/

Comment

Jaakko Männistö ainoana Suomalaisena arvostetulle asiakaskokemuksen ammattilaisten listalle

Comment

Jaakko Männistö ainoana Suomalaisena arvostetulle asiakaskokemuksen ammattilaisten listalle

HELSINKI (7. kesäkuuta 2018)

CX Network on maailman johtava ja suurin media, verkosto, tapahtumajärjestäjä ja tiedonlähde asiakaskokemuksen ammattilaisille ympäri maailman. CX Network listaa oman alansa kovimmat 30 tulevaisuuden lupausta 30 under 30 -listallaan. Listalle pääsi liike-elämän kovia nimiä muun muassa Facebookilta, CPSN:tlä ja Tescolta. Listalta löytyy myös omien yritysten perustajia ja alansa vahvoja vaikuttajia kuten suomalainen Jaakko Männistö.

“Huomasimme, että digitaalista liiketoimintaa ja asiakaskokemuskenttää muuttavat entistä enemmän nuoret ja kunnianhimoiset milleniaalit, joten on tarpeen nostaa näitä kykyjä esille.” Kertoo CX Networking marketing manager Sarah Lattouf.

Ryhmän valitsi satojen ehdokkaiden joukosta kolmihenkinen tuomaristo, joka haki alle kolmekymmentä vuotiaita jo nopeasti alalla menestyneitä ammattilaisia, joilla koetaan olevan suuri tulevaisuuden potentiaali. Turkulainen Jaakko Männistö valittiin listalle ainoana suomalaisena.

”Listalle pääseminen on suuri kunnia. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että kun valitaan 30 maailman parasta, olisimme Suomesta jotenkin edellä tässä asiassa. CX Network on myös meidän alamme yksi arvostetuimmista toimijoista, joten kyllä tämä on aivan mahtavan iso asia!” Männistö kertoo.

Männistö on kasvuyritys Feedbacklyn perustaja ja toimitusjohtaja. Feedbackly on asiakaskokemuksen mittaamiseen, analysointiin, parantamiseen ja lisämyynnin tekoon tarkoitettu ”All-in-one” -palautetyökalu, joka toimii puhtaasti verkossa. Ohjelmisto toimii SaaS periaatteella ja tuo mukanaan useita hyötyjä sitä käyttäville yrityksille. Yritykset pystyvät keräämään tarkkaa tietoa asiakkaiden mielipiteistä kaikissa mahdollisissa palvelupolun kontaktipisteissä ja täten parantamaan asiakastyytyväisyyttä, kasvattamaan mitattavaa myyntiään sekä automatisoimaan sisäisiä prosesseja.

“Asiakaskokemuksen mittaaminen on myös selvästi kasvava trendi, ja yhä useammat yritykset haluavat tehdä siitä selvän kilpailuedun itselleen. Tämä ja meidän työmme on huomattu nyt myös kansainvälisesti!”, Männistö iloitsee.

Valintaan vaikutti myös se, että Männistö on myös Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja. Suomen Yrittäjillä on yli 115 000 jäsentä, mikä tekee siitä Suomen suurimman elinkeinoelämän järjestön. Se luo hyvän alustan myös oman alan vaikuttamisen suhteen ja verkostojen rakentamiseen.

“Tänä vuonna valinnoissa keskityttiin tuomaan yhteen nuoria innovaattoreita ja henkilöitä, jotka haluavat rikkoa sääntöjä ja muuttaa peliä. Ennen kaikkea fokuksessa on olleet tekijät, jotka ovat sitoutuneet urallaan luomaan parempia digitaalisia asiakaskokemuksia” Lattouf lisää.

Lisätietoja:

Jaakko Männistö, toimitusjohtaja
jaakko.mannisto@feedbackly.com
+358 44 348 8016
Kuvat: https://www.jaakkomannisto.com/read-me/
Listaus: https://register.cxnetwork.com/cx-network-30-under-30/
CX network: https://www.cxnetwork.com/

Feedbackly on monikanavaiseen asiakaskokemuksen mittaukseen erikoistunut start up yritys, jota käyttävät jo useat Suomen sekä maailman suurimmista organisaatioista kuten Kesko, Helsingin Kaupunki ja 7eleven. Feedbacklyn avulla pystyt keräämään asiakaspalautetta kaikissa palvelun kontaktipisteissä ja käännät asiakastiedon käytännöllisiksi toimenpiteiksi, markkinoinniksi ja viestinnäksi automaattisesti parantaen yrityksen myyntiä. Feedbackly on perustettu 2012 ja yrityksen pääkonttori on Helsingissä. www.feedbackly.com

Comment

Asiakaspalvelun (ja yrittämisen) ihana paskuus.

Comment

Asiakaspalvelun (ja yrittämisen) ihana paskuus.

Hukkasin mun lempifarkut!

Olin koko edellisen viikon reissussa ja asuin hotellissa Helsingissä. Sitten, eilen laukkua purkaessani kotona huomasin, että farkut ovat poissa! Poissa!

"Prkl, jätin ne kiireessä siihen oven päälle!" -muistin ja mietin mitä tehdä. No puhelu hotelliin tietty, että jos voisivat lähettää tai edes voisin jossain vaiheessa noukkia - olivathan ne lempifarkut.

Puhelu oli pitkälti normaalin kaltainen aspapuhelu, itse en mitään virhettä luonnollisesti ollut tehnyt ja vähän tiukkaankin sävyyn vaadin johtajatason selvitystä siitä, miten mun farkut on voinut jäädä sinne. Alkoi lämpötila nousta.

Lopulta lupasivat tarkistaa asian ja palata minulle mahdollisimman nopeasti. Odottelin puoli tuntia, odottelin tunnin. Mitään ei kuulunut. Hermostuneesti kävelin kotona käytävää edes takaisin. Soitin uudelleen - olihan ne lempi farkkuni.

Pahoitteluiden kera sain kuulla, että tämän varsin tasokkaan hotellin ammattitaitoinen henkilökunta ei ollut onnistunut paikallistamaan farkkujani. Tätä en luonnollisesti sulattanut vaan aloimme käymään kokonaisuutta läpi. Taidettiin todeta siivojakin jo heikomman moraalin omaavaksi työntekijäksi ja suoraa palautetta annettiin johtoa myöten. Lopulta keskustelu ohjattiin johtoportaalle.

Kolmannen puhelun kohdalla, lopulta kaiken tiukkasävyisen palautteen keskellä asiakaspalvelija kysyi varovaisesti: "Olisiko mitenkään mahdollista, että teillä on nämä kyseiset housut jalassa?". Johon luonnollisesti olin lataamassa suorat sanat. "Enhän minä nyt niin tyhmä ole, että tänne soittelen etsimäni farkut jalassa!"

Ja onnekseni en kerennyt mitään sanoa - katsoin peiliin ja siinähän ne möllötti. Omissa jaloissa. Seurasi hiljaisuus. Aspa: "Haloo?"

Minä: "Voi prkl, mmm joo housut löyty. Pahoittelut ja mukavaa päivän jatkoa" - johon aspa vastasi iloisesti "Eipä mitään, et ole ensimmäinen jolla näin on käynyt!" ja kiitti perään soitosta sekä totesi olleensa iloinen, että housut löytyivät.

Pyysin vielä anteeksi, katsoin peiliin ja totesin itsekseni: "Onneksi on kohta viikonloppu!". En vähään aikaan ole itseäni tuntenut niin typeräksi. 

Jokainen meistä tietää ja ymmärtää, että aspa tilanteissa vika on oikeasti asiakkaan 90% kerroista mutta silti se on meidän työ ratkaista heidän ongelmansa! Siitähän se arvo koostuu. Kiitos tuolle ammattilaiselle puhelimen toisessa päässä, että jaksoi mun paskan jauhantaa ja lopulta uskalsi ratkaista mun ogelman.

Ei varmaan ensimmäinen kerta kun näin käy. Joten tsemppiä kaikille teille, jotka teette asiakaspalvelu duunia (eli käytännössä jokainen yrittäjä). Se, että asian pystyy hoitamaan ammattimaisesti vaikka langan toisessa päässä onkin mun kaltasia urpoja on juuri se juttu minkä vuoksi tulen asiakkaaksi toistekkin!

Tämä sai itseni taas hiukan enemmän ymmärtämään laadukkaan asiakaspalvelun tarvetta ja sitä, että siinä vaiheessa kun asiakkaat lopettaa soittelun, avun pyytämisen ja kiukuttelun olet kouluttanut hänet niin hyvin, että kohta hän ei enää sinua tarvitsekkaan. Ollaan siis kiitollisia jokaisesta asiakkaasta (jopa minusta) ja etsitään niiden hukkuneet housut, siitähän meille yrittäjille maksetaan.

Asiakaspalvelu kuin myös yrittäminen ei ole aina helppoa, eikä kivaa ja joskus jopa aika paskaa. Mutta lopulta jos hommat hoitaa hyvin, kääntyy se paskakin ihanuudeksi!

Tsemiä jokaisen viikoloppuun - maanantaina pääsen taas teidän asiakkaiksi, odottakaa sitä innolla! ;)

- J

Comment

Idea myytävänä

Comment

Idea myytävänä

Jaakko Männistö keksii, innostuu ja kokeilee. Jos menee pieleen, hän kokeilee jotain muuta.  Nuorella miehellä on takana jo kymmeniä projekteja. Innovoija on hänen mielestään ”paska sana”.

Julkaistu Turun Sanomien Talous liitteessä 30.1.2018.

"Innovaatiolla ei ole arvoa, jollei sitä kaupallisteta ja viedä ihmisten elämään. Yrittäjä on aina uuden luoja. Monen yrityksen arvona on olla innovatiivinen, mutta se ei riitä. Minä olen tekijä. Haluan tehdä asioita ja innostaa muita."

Tällä hetkellä Männistöllä on monta rautaa tulessa. Hänen suurin yrityksensä, Feedbackly, kerää hymynaamoja eli mittaa asiakaskokemusta eri kanavissa ja analysoi sitä. Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajana hän haluaa tehdä Suomesta paremman paikan yrittää. Lisäksi hautumassa on ”muutama muu markkinoinnin teknologiaan ja konsepteihin keskittyvä yritys”, joista hän ei vielä halua avautua. Hän kirjoittaa myös kirjaa ja luennoi esiintymisestä. 

"En ole sellaista paikallaan istuvaa sorttia, vaan pidän eri asioiden tekemisestä. Järjestötyö on minulle vastapainoa yrityksen pyörittämiselle. Tykkään innostaa myös muita ja haen ideoille koko ajan uusia tekijöitä. Yksinään en mitenkään voi, enkä halua toteuttaa kaikkea."

Yrittäjähenkisyyden Männistö on perinyt kotoa. Sen sijaan avoimuutta hän on etsinyt. Ujona pohjalaisena tuppisuuna hän lähti Brasiliaan vaihto-oppilaaksi. Sieltä palasi jo huomattavasti sosiaalisempi, surffausta harrastava maailmankansalainen. Esiintymistaidot hän on opetellut esiintymällä. 

"Olen oppinut, että menestys riippuu siitä, osaatko myydä omat ideasi eteenpäin. Työ on arvotonta, ellet osaa kertoa siitä."

Männistön työ on kommunikointia, esiintymistä ja innostamista. Hän poimii hyviä liikeideoita ja etsii niille tekijöitä.  

"Innostun myös muiden jutuista ja edistän niitä. Olisi aika rajoittunutta nauraa vain omille vitseilleen, hän murjaisee."

Yrittäjyys ei Männistön mielestä ole luonnekysymys, vaan yrittäjiä on kaikenlaisia: eteenpäin meneviä, näkyviä, hiljaisia. Uskalluskaan ei ole yhdistävä tekijä. Monissa ammateissa vaikka kosmetiikka-, parturi- tai maatalousalalla, yrittäjyys saattaa olla ainoa mahdollisuus työllistyä. 

Suomi on Männistön mielestä ihan hyvä maa yrittää, mutta parannettavaakin löytyy. 

"Asenne on paljon muuttunut. Lapsena, kun sanoin olevani yrittäjäperheestä, olin varas ja roisto. Nyt sentään henkisesti kannustetaan, järjestelmä ei vaan vielä tue täysillä. Esimerkiksi yrittäjän perheenjäsenen yrittäjästatus on käsittämätön. Jos viraston työntekijä jää työttömäksi ja on metsurin kanssa naimisissa, niin hänen pitää muuttaa pois kotoa, että saa työttömyyskorvausta.  Yrittäjät eivät ole mitenkään tasavertaisessa asemassa työntekijöiden kanssa. He ottavat riskiä työllistääkseen itsensä ja sitten heitä rangaistaan. Pk-yritykset on Suomen suurin työllistäjä."

Männistö näkee, että jatkossa yrittäjämäinen toiminta tulee lisääntymään ja rajat hämärtyvät työntekijyyden ja yrittämisen välillä. Uusia pelisääntöjä tarvitaan. 

"Tällä hetkellä verottajakin on vähän pihalla, miten toimitaan esimerkiksi laskutuspalveluiden kautta toimivien kanssa."

29-vuotiaalla Männistöllä on Feedbacklyn palkkalistoilla 5-10 henkilöä ”laskentatavasta riippuen”. Yksi heistä on Meksiko Cityssä, yksi Barcelonassa ja loput Helsingissä. Hänestä yrityksen tärkein voimavara on työntekijät. Yrityksen tulee pitää heistä huolta, ei järjestelmän. Siksi hän ei usko yleissitoviin sopimuksiin, vaan työpaikkakohtaiseen neuvottelemiseen.  

"Koska en ole mikään ammattijohtaja, joudun keskustelemaan. Luotan siihen, että jengi on meillä sitä varten, että se tekee tiimillä töitä. Ei siinä ole haittapuolia, ettei tiedä itse ihan kaikkea."

Männistö kävi Brasiliassa toisenkin kerran, kauppatieteen opintoja suorittamassa. Hihaan tarttui jotain muutakin kuin markkinoinnin neljä peetä. 

"En varmaankaan ole kovin tyypillinen suomalainen. Avoimuus on minulle iso arvo. Ei ole kenellekään haittaa, jos puhutaan, ollaan iloisia ja ystävällisiä.  Silloin ongelmat voidaan ratkaista." 

Moderoimansa yrittäjät Facebook-ryhmän kautta hän kohtaa noin 10 000 suomalaista yrittäjää. Verkostoituminen ei Männistöstä haise pahalle, vaan on tärkeää ja arvokasta. 

"Pitää olla pyyteettömästi valmis jakamaan omastaan. Jos haluat tutustua ihmisiin sellaisina kuin he ovat ja autat heitä, tulee se vuosien päästä takaisin. Ei ystävyydestäkään kukaan odota hyötyvänsä."

Jaakko Männistö 

Profiili

  • Syntyi 5.8.1988
  • Perheeseen kuuluu avopuoliso, Mirva ja vanhuskoira, Nuppu
  • Valmistui kauppatieteen maisteriksi Turussa 2016
  • Asuu Turun keskustassa
  • Työskentelee Feedbacklyn ja Suomen Yrittäjien konttoreilla Helsingissä
  • Vapaa-aikana käy salilla, lenkkeilee ja golfaa
  • Puolison kanssa tekee arkisia asioita ja lyhyitä irtiottoja ulkomaille.
  • Käy ulkona syömässä, kävelee luonnossa ja purjehtii. 
  • Ei omista nappulaa, jossa olisi ”off”-asento.
  • Kertoo itsestään osoitteessa www.jaakkomannisto.com ja yrityksestään www.feedbackly.com
  • Unelmoi siitä, että Suomi olisi maailman paras maa yrittää ja että saisi kuvansa Forbesin kanteen yrittäjänä.
  • Uskoo siihen, että ihmiset eivät muista, mitä teet tai sanot, vaan sen, mitä saat heidät tuntemaan. 

Julkaistu Turun Sanomien Talous liitteessä 30.1.2018.

Comment

Huippukohdennettu liidilista suoraan Linkedinistä

Comment

Huippukohdennettu liidilista suoraan Linkedinistä

Huippukohdennettu liidilista suoraan Linkedinistä

Yritykseni Feedbackly auttaa yrittäjiä ja yrityksiä keräämään parempaa asiakaspalautetta ja kääntämään sen myynniksi helpon Saas ohjelmiston avulla. Meidän tavoitteemme on siis saada suoria sign uppeja ja ihmisiä kokeilemaan tuotettamme ilmaiseksi kuukauden ajan. Voit siis peilata tätä tietoa kun luet pidemmälle.

Varsinkin b2b -businesta tekeville yrityksille Linkedinin tärkeys kasvaa jatkuvasti ja oman verkoston rakentaminen rekrytointia, myyntiä tai oman statuksen nostatusta varten on jopa helppoa nykyään. Yhdessä asiassa Linkedin kuitenkin epäonnistuu usein eli juuri tämän rakennetun verkoston yhdessä pitämisessä ja erityisesti hyödyntämisessä. 

Niinpä, jaan teille nyt yhden suosikki Linkedin growth hackeistä (jos et tiedä mikä on growth hack, lue lisää vaikka Villen blogista täältä). Tämä sopii hiukan pidemmälle ehtineille markkinoijille ja Linkedinin käyttäjille mutta toimii myös hetken päästä mikäli lähdet vasta rakentamaan verkostoa nollasta. Huom! Tämä on tehty Linkedinin uudella päivitetyllä 2017 versiolla!

Mutta mitenkäs sitten lista tehdään suoraan Linkedinistä? Näin helppoa se on:

1. Steppi

Ala rakentamaan Linkedin verkostoa niistä henkilöistä kenelle haluaisit myydä, keneen haluaisit olla yhteydessä tai yleensäkkään kuka olisi sinulle valuable person.

2. Steppi

 Mene Linkediniin, klikkaa "My Network" --> "Your connections" --> "Manage synced and imported contacts" --> "Advanced actions" ja sieltä "Export". Lisäohjeita täältä

Ja Bum!! Nyt sinulle on jokaiselta kontaktilta Nimi, email, työpaikka ja titteli. Älyttömän helppoa ja nopeaa. 

Itselläni kyseessä ei ole enää kovinkaan targetoitu lista sillä kontakteja on +10k mutta keskimäärin kontakteja ihmisillä on n. +1k. Lista on myös huomattavan tehokas sillä olet jo heidän verkostossaan ja jostain he jo sinut tuntevat. Muistathan käyttää tätä tietoa vastuullisesti! ;)

3. Steppi

Avaa Mailchimp tai jokin vastaava sähköpostimarkkinointityökalu, navigoi suoraan "import" osioon ja etsi "import csv". Tämän jälkeen sinulla pitäisi olla kontaktiesi määrän kokoinen sähköpostilista käytössäsi - aikaa kului n. 5 minuuttia.


Kyllä, tämän tekeminen on ok eikä riko Linkedinin tai muutenkaan sääntöjä. Ja ei, kaikilla ei ole työmaileja Linkedinissä ja tiedot eivät välttämättä ole täydellisiä mutta jos ihan rehellisiä ollaan, tämän lähemmäs et totuutta pääse. Mikäli lista näyttää vielä epätäydeltä, voit helposti täydentää sitä tällä näppärällä keinolla, jolla löydät melkein kenen tahansa emailin!

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä startegia on typerän tehokas ja helppoa kuin heinän teko.

Haluatko nostaa rahaa startupillesi? Tai oletteko kenties lanseeraamassa uutta tuotetta, josta olisi hyvä kertoa koko verkostollesi? Vai etsitkö suoraan sign uppeja kuten mekin? Mahdollisuudet ovat loputtomat. Muista kuitenkin, että harvoin jengi jaksaa paljoa roskapostia - make every email count.

Disclaimer: Kuten jokaista growth hackia, niin myös tätä voi käyttää väärin. En voi henkilökohtaisesti ottaa vastuuta siitä, että jotkut ovat kusipäitä - pidetään markkinointi siistinä!

 

Comment

+50 melkein ilmaista työkalua, jota ilman et halua elää

Comment

+50 melkein ilmaista työkalua, jota ilman et halua elää

+50 melkein ilmaista työkalua, jota ilman et halua elää

Maailma on muuttunut hurjasti nopeassa ajassa ja enää ei tarvitse olla suuryritys, jotta voi nauttia tehokkaista ja pitkälle kehittyneistä markkinoinnin, hallinnon, rekrytoinnin ja liiketoiminnan työkaluista! Kasvuyritysten skaalaaminen ei ole helppoa ja oman skaalautuvan liiketoimintamallin etsintä on aina ensimmäisenä mielessä mutta toisaalta on myös tärkeää, että oma toiminta ja työkalut skaalautuvat yrityksen mukana.

Kasasin listan viimeisen viiden vuoden aikana käyttämistämin ohjelmistoista, joilla käytännössä kaikilla pienet pääsevät liikkeelle ilmaiseksi tai melkein ilmaiseksi. Tämä ei ole mainos kenellekkään vaan tärkeintä on se, että sinä yrittäjänä tai business johtajana pystyt tehostamaan omaa päivittäistä tekemistäsi ja keskittymään paremmin omaan tekemiseen.

Työkalut on karkeasti kategorisoitu niiden tärkeimmän käyttötarkoituksen mukaan - jotkin ovat useammassa kategoriassa sillä aina ei kategoria osu kohdalleen! Tässä omat kokemukseni lyhyesti - jos jotain maailman tärkeintä jäi mielestäsi tältä listalta pois - laita se kommentteihin niin muutkin löytävät sen! -J

Myynti

Drip.co - Helppo ja yksinkertainen sähköpostimarkkinoinnin automaation työkalu. Mikäli olet alussa markkinoinnin automaation kanssa - tämä on hyvä työkalu aloittaa
Close.io - Myynnin täskien ja tapahtumien automatisointiin ja hallintaan tarkoitettu työkalu
LeadFuze - Automatisoitu työkalu liidigeneraatioon outbound myyntiin
AppDataRoom - Suunnittele ja käytä myyntipresentaatioita helposti lennosta ja matkalla
Feedbackly - Käännä asiakaspalaute lisämyynniksi lisämyynnin ja ristiinmyynnin avulla

Analytiikka

Google Analytics - Seuraa ja mittaa verkkosivujen perusanalytiikkaa. Työkalu vaatii hiukan paneutumista mutta on ilmainen.
Crazy Egg - Erittäin helppo työkalu mittaamaan ja seuraamaan verkkosivujesi kävijöitä. Yksi parhaista heat map -työkaluista.
Mix panel - Ammattitason mobiiliin ja verkkopalveluihin tarkoitettu analytiikka työkalu, joka auttaa ymmärtämään käyttäjiäsi. 
Geckoboard - Analytiikan esittämiseen tarkoitettu Dashboard, jonne voi tuoda dataa useasta eri lähteestä ja organisoida sen haluamma tavalla.
MOZ - Verkkosivujen SEO optimointiin tarkoitettu työkalu, jolla voi analysoida kilpailijoita ja heidän suoriutumistaan toimialalla.
Kissmetrics - Mix Panelin kaltainen työkalu, jolla seurataan ja analysoidaan asiakkaan käyttäytymistä verkossa

Markkinointi

Sumome - Käännä verkkosivustosi kävijät liideiksi erilaisilla lomakkeilla, pop upeilla ja sosiaalisen medianjakotyökaluilla.
Adwords - Mainosta Googlen hakukoneessa ja mainosverkostossa
Found.ly - Segmentoi liidejä, etsi niiden yhteystietoja ja ole yhteydessä heihin perustuen tämän työkalun keräämään dataan
LeadGenious - Sopii pk -yritykselle ja korporaatioille, jotka tarvitsevat liidien rikastusta ja niiden luontia big datan avulla.
Optimizely - A/B testaus työkalu verkkosivujasi varten. Kokeilet helposti kumpi versio sivuistasi toimii paremmin.

Asiakastuki

Intercom - Erikoistuu voimakkaasti viestintään olemassa oleville asiakkaille sekä juuri pilviohjelmistojen asiakkuuksien hallintaan. Intercomilla on helppo yhdistää chat sekä muiden kanavien tuki ja hallita SaaS -ohjelmiston asiakasrekisteriä. Esimerkiksi meillä on chat tuki oman verkkopalvelumme sisällä.
Zendesk - Asiakastuki ohjelmisto, jossa tiketöinti ja chat työkalu. Lähtee liikkelle hyvän tukiportaalin rakentamisesta ja tarjoaakin siihen tehokkaat työkalut. Valmiit artkkelipohjat ja sen kohtuullisen helppo ylläpito.
Freshdesk - Pääasiassa Zendeskiä vastaava työkalu hiukan erilaisilla hinnoitteluperiaatteilla. Freshdesk sopii hiukan paremmin pienen skaalautuvan yrityksen tarpeisiin. Tässä työkalussa on myös kohtalaisen hyvät mahdollisuudet seurata tuen suoriutumista havainnollistavan analytiikan avulla.
Helpscout - Pyrkii erikoistumaan asiakassuhteen parempaan hoitamiseen ja hallintaan. Helps Scoutilla voit automatisoida asiakastuen perustarpeet ja sen hinta skaalautuu mukavasti yrityksen koon mukaan.

Asiakaskokemus ja palaute

Feedbackly - Ilmainen työkalu, jolla voit mitata helposti yhdellä kertaa kaikki tarvittavat kanavat. Selkeät raportit sekä lisämyyntiominaisuudet tekevät tästä varsin hyödyllisen työkalun.
SurveyMonkey - Helppo ja yksinkertainen työkalu lomakkeiden tekemiseen ja suurempia kyselyiden hallintaan. Meillä itsellä luonnollisesti Feedbackly käytössä, joten saamme tarpeet sieltä mutta Survey Monkey erityisen hyvä ja näppärä suurempien lomakkeiden teossa.
UserTesting - Testauta verkkosivusi oikeilla käyttäjillä. Saat hiirenseuranta raportit sekä videot siitä, mitä ihmiset tekevät verkkosivuillasi.
uxTesting.io - Nykyään mobiili on entistä tärkeämpi, joten tällä työkalulla voit mitata miten ihmiset käyttävät mobiiliaplikaatiotasi. Helpot käytettävyysraportit auttavat sinua kehittämään aplikaatiota entistä paremmaksi.

Back office

Pipedrive - Erittäin tehokas myyntiin erikoistunut CRM työkalu, jossa visuaalinen myyntiputki
Hubspot - Hiukan pidemmälle ehtineille tarkoitettu enemmän markkinointiorientoitunut CRM työkalu, jossa erittäin laajat markkinoinninautomaation ominaisuudet. Haittapuolena se, että tulee nopeasti aika kalliiksi. Tarjoaa myös julkaisualustan verkkosivulle. Meillä itsellä on Hubspot käytössä sen monipuolisuuden vuoksi.
Paypal - Yksi maailman käytetyimmistä maksu ja maksun vastaanotto palveluista. Kuuluu jokaisen vähääkään ulkomaan bisnestä tekevän työkalupakkiin
Slack - Erittäin yksinkertainen yrityksen sisäiseen viestintään tarkoitettu pikaviestintätyökalu. Tavoitteena on vähentään sähköpostin määrää yritysten sisällä.
HipChat - Hiukan monipuolisempi mutta monimutkaisempia kuin Slack mutta käytännössä ajaa saman kategorian työkalu. Valitse näistä kahdesta mieluisampi!

Sosiaalisen median työkalut

Hootsuite - Automatisoi sosiaalisen median postausten lähettäminen kaikkiin eri medioihin ja voit myös helposti ajastaa niitä
Audiense - Edullinen mutta tehokas erityisesti twitterin seuraaja hallintaan ja analysointiin tarkoittu työkalu. Lisänä myös instagram analyysi sekä seuraajakunnan kehittäminen.
Buffer - Kuten Hootsuite voit jakaa postaukset helposti yhdellä työkalulla kaikkiin yleisimpiin sosiaalisiin medioihin. Buffer tarjoaa myös sisältöä jaettavaksi mieltymystesi mukaan.
Canva - Erittäin yksinkertainen ja helppo graafisen materiaalin tuottamiseen tarkoitettu työkalu. Et tarvitse käytännössä ollenkaan piirtämis- tai kuvankäsittelytaitoja, jotta voit tehdä näyttäviä kuvia esimerkiksi esityksiin ja sosiaaliseen mediaan - käytännössä myös ilmainen.
Crowdfire - Yksi parhaista social media management työkaluista omasta mielestäni. Helposti automatisoi postaukset, tee automaattiviestejä, ehdottaa sisältöjä sekä voit seurata analytiikalla seuraajiesi kasvua.

Projektien johtaminen

Trello - Voit luoda projekteille tai omalle työlle Trelloon ”Pöytiä”, jolla hallitaan työtehtäviä ja projektien etenemistä visuaalisesti. Meillä itsellä trello on käytössä työntekijöiden ja partnereide perehdyttämiseen. Siihen erittäin näppärä  - pienessä mittakaavassa myös Trellon on täysin ilmainen.
Asana - Tehokas työkalu täskien ja projektien eri työtehvien hallintaan
Basecamp -  Hyvä erityisesti tiimien väliseen projektien hallintaan mm. Mainos- ja markkinointitoimistoille. Projekteja on myös helppo jakaa asiakkaille tarvittaessa
Wunderlist - Täskien hallintaan tarkoitettu työkalu, jossa on panostettu erityisesti visuaalisuuteen sekä helppokäyttöisyyteen. Itsellä Wunderlist on käytössä henkilökohtaisten työlistojen ja täskien hallinnassa.
Evernote - Hyvä henkilökohtaiseen projektien hallintaa sekä muistiinpanojen hallintaan
 

Tehokkuus

Toggl -  Näppärä työkalu työajan mittaamiseen joko henkilökohtaisella, tiimin tai työpaikan tasolla.
Pocket - Voit helposti tallentaa kiinnostavia artikkeleita mobiililla tai selaimessa myöhemmin luettavaksi
Spark - Omasta mielestäni paras sähköpostityökalu. Erityisen tästä tekee älykäs inbox joka jaottelee postit niiden tarkoituksen mukaan
Google Drive - Ilmainen tapa jakaa ja tallentaa kaikki yrityksen tiedostot ja hoitaa niiden hallinta. Myös meillä käytössä.
SignNow - Allekirjoitukseen ja dokumenttien hallintaan tarkoitettuja työkaluja on paljon mutta tämä valikoitui omaan käyttöön yksinkertaisuuden vuoksi. Voit lähettää dokumentteja ja pyytää niihin sähköisiä allekirjoituksia sekä allekirjoittaa dokumentteja itse.

Henkilöstö

Recruitee - Rekrytoinnin hallinnan työkalu, jolla luot helposti työilmoitukset, rekrytointi sivun, otat vastaan hakemukset ja käsittelet ne sekä viestit hakijoiden kanssa. Meillä käytössä —> Katso esim. Feedbackly.recruitee.com
Jobylon - Rekrytoinnin ja onboardauksen työkalu työnantajalle
Anyperk - Työntekijöiden palkitsemis ja motivointiin tarkoitettu työkalu
Upwork -  Palkkaa freelancereita turvallisesti, helposti ja edullisesti globaalisti
Smarp - Työkalu työntekjiälähettilyyden hallintaan ja edistämiseen. Jaa pisteitä ja palkintoja siitä, että työntekijäsi vievät yrityksesi sanomaa eteenpäin omissa sosiaalisissa kanavissaan.

Oppiminen ja kehittyminen

Tree House - Opettele koodaamaan näppärästi verkossa. Helppoa ja hauskaa! (Myös itse käytän)
Blinklist - Tuottaa äänikirja tiivistelmiä. Erittäin edullinen ja voit kuunnella äänikirjojen tiivistelmiä käytännössä missä vain. Mun oma all time favorite työkalu!
Udemy - Digitaalinen yliopisto, jossa voi opiskella laajoja aihealueita tai todella spesifejä asioita tarpeen mukaan. 
Youtube - Ei unohdeta, että nykyään Youtubesta löytyy ohjeet ja opetusta käytännössä melkein mihin ongelmaan tahansa!
Clarity - Apu mentorointiin ja valmennukseen
Coursera - Auta työntekijöitäsi kasvamaan, oppimaan ja etenemään urallansaApu mentorointiin ja valmennukseen

Tästä listasta puuttuu varmasti paljon hyviä työkaluja, joten hophop kommentoimaan vaikka fb statukseen niin tehdään toinen edition mahdollisimman hyödyllisenä! Kiiiitos!

Comment