Viewing entries tagged
järjestö

Välitilinpäätös

Comment

Välitilinpäätös

Monilta osin olen looginen ihminen, joten minua usein helpottaa se, että laitan asiat järjestykseen. Näin pystyn helpommin käsittelemään asiat.

Nyt tuosta lokakuun 19.päivästä eli Yrittäjäpäivistä, liittokokouksesta ja äänestyksestä on kulunut muutama kuukausi. Tarkoituksellakin olen, kuten Mikael sen sanoi, antanut veden virrata hiukan Aurajoessa ennen kuin olen asiaa sen enempää miettinyt. Tuona lokakuun perjantaina hävisin, niukasti mutta kuitenkin, Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajavaalit. Sen enempää kantaa ottamatta vaalin lopputulokseen (paitsi vähän lopussa), tämä on pysähdys minun omasta näkökulmastani - tämä on välitilinpäätökseni.

Tase

Nykyajan hektisessä arjessa alkaa olemaan melko hankalaa muistaa enää kovinkaan tarkasti arjen tapahtumia esim. muutaman vuoden takaa. Mutta tämän päivän muistan poikkeuksellisen hyvin. Oli vuosi 2014 ja alkuvuosi. Sain viestin sähköpostiini “ Tuutko nuorten äftereihin, saat ILMAISEN OLUEN?”. “Varmaan joku spämmi” - ajattelin!

Ja rehellisesti sanottuna ei oikeastaan kauheasti kiinnostanut mutta siinä vaiheessa meillä sattui olemaan toimisto samassa rakennuksessa, jossa kyseinen tapahtuma pidettiin, joten ajattelin, että “kylläpä kai sitä voi ilmaisen bissen voi käydä nappaan ja sit jatkamaan töitä”.

Muistan vielä jopa sen mitä minulla oli päällä, millainen sää ulkona oli, mitä söin lounaaksi ja ketä asiakkaita tapasin silloin. Minulla oli silloin japanilaistyylinen tumman sininen pikkutakki (joka ei enää mahdu päälle), ulkona oli puolipilvinen ja vähän kirpsakka kevät sää, Electrocityn alakerrasta sai silloin vielä joka päivä pizzaa (pepperoni) ja tapasin sinä päivänä YTHS:n johtoa.

Mutta miksi? Siksi, että tuona tiistaina minun elämässäni tapahtui iso käänne. Tapahtuma oli Varsinais-Suomen Nuorten Yrittäjien afterwork.

Tapahtumassa tapasin Villen (Mattila) ja myöhemmin myös Albertin. Näillä kahdella herralla on ollut äärimmäisen suuri vaikutus siihen, miksi minun järjestöurani lähti käyntiin.

Tuo äfterwork ja muutama nuorten tapahtuma siihen päälle sekä yksinkertainen sattuma, että sen kyseisen vuoden nuorten Get Together Tapahtuma järjestettiin Kalajoella (ja Kokkolassa), jossa silloin meillä vielä oli perheellä mökki. Tuosta innostuneena ja pienellä painostuksella lähdettiin koko porukalla Kalajoelle. Kalajoella tapasinkin Varsinais-Suomen Yrittäjistä Miian ja Johannan, seuraavat kaksi henkilöä, joilla on ollut erittäin suuri vaikutus oman järjestöpolkuni kulkuun.

Ensimmäisen kerran kesän jälkeen kun minua pyydettiin mukaan toimintaan, mietin itsekseni, että “tehdään tätä kaksi vuotta ja mennään niin ylös kuin päästään. Sen jälkeen mietitään asia uusiksi.”

Varsin nopeasti hommat etenivätkin, Nuorten VPJ:ksi, VSY:n hallitukseen, Työvaliokuntaan ja lopulta myös SY:n hallitukseen. Tämä reilussa vuodessa. Sitten tapahtui, jotain mikä muutti asioiden kulun, joka avasi mahdollisuuden mennä sinne minne olin ajatellut, kenellekään sitä vielä sanomatta - SY:n varapuheenjohtajaksi.

Tässä vaiheessa olin ollut vuoden SY:n hallituksessa, Hanna tuli valittua VSY:n toimitusjohtajaksi ja tämä avasi paikan SY:n varapuheenjohtajistossa seuraavalle kierrokselle. Ajattelin toki asiaa mutta en nähnyt itse tuota mahdollisuutta. Tämänkin muistan vielä kuin eilisen. Olin Tukholmassa käymässä asiakkaalla istumassa aamulennon jälkeen Arlanda Expressissä ja sain puhelun. Hanna soittaa. Lyhyen keskustelun jälkeen lopputulos puhelusta oli varsin yksioikoinen: “Tehdäänkö Männistöstä VPJ?”

Tiesin heti mitä haluan vastata. Mutta totesin kuitenkin, että tästä täytyy keskustella ensin kotona. Kun asiaa kysyin, sain vastaukseksi suoran: “Haluatko sitä oikeasti?”

Teimme kovan kampanjan. Mahtavia ehdokkaita ja haastajia oli ennätysmäärä ja tulimme haastajana kisaan. Vaasassa vuonna 2016 minut valittiin suurimmalla äänimäärällä SY:n vielä lyhyen historian nuorimmaksi varapuheenjohtajaksi. Tästä valinnasta suurin kiitos kuuluu Hannalle ja muulle Varsinais-Suomen tiimille, jotka auttoivat kampanjassa.

Otin tuloksen viestinä siitä, että lupaukset, joita olin antanut, ovet ne minkä vuoksi minut tehtävään valittiin. Ne uudistukset, joita olemme tehneet ja aloittaneet, on ollut tärkeä viedä eteenpäin sillä mandaatilla eteenpäin. Niin myös tein.

Siitä hetkestä 2 vuotta eteenpäin tehtiin pyyteetöntä työtä mahtavien tyyppien kanssa.

Pikakelataan vuoteen 2018 ja liittokokoukseen. En ole oikein vielä päättänyt, miksi valinta ei tällä kertaa kohdistunut itseeni. Oliko se asiat, joita olin luvannut ajaa ja niin tehnyt? Oliko se jokin asia tulevaisuudessa vai jotain henkilökohtaisempaa? Vai oliko muut ehdokkaat yksinkertaisesti parempia? Ikävä kyllä (Ja onneksi) demokratia toimii siten, että koskaan ei voi 100% varmasti tietää, millä tavalla ihmiset muodostavat äänestyspäätöksensä ja tuloksen näkee vasta kun äänet on laskettu. Se kuuluu pelin henkeen ja onkin ainoa oikea tapa hoitaa asia.

Sitä alkaa lähinnä miettimään “Mitä olisi pitänyt tehdä toisin?” - Toisaalta olen jo tämän muutaman kuukauden aikana tullut siihen lopputulokseen, että jokaisessa asiassa olen ollut itselleni uskollinen ja niille arvoille, jota viimeksi Vaasassa lupasin. Voin olla ainakin vähintään siis varma siitä, että olen niitä periaatteita noudattanut.

Tämä herätti itselleni kysymyksen onko järjestömme arvot muuttuneet tuon kahden vuoden aikana niin paljon, että omani eivät siihen enää mahtuneet vaikka viimeksi ne olivat paremmin kohdallaan kuin muilla? Onko kahdessa vuodessa tapahtunut, jotain niin suurta arvopohjan muutosta, että asiat, joita minä halusin kehittää, eivät enää ollutkaan ne asiat, jota jäsenistö kaipasi? Työmme ei missään nimessä ole aina läpinäkyvää ja henkilövaaleissa korostuu paljon muutakin kuin ihmisten agenda ja oma arvopohja mutta noihin kysymyksiin joudun kuitenkin tavalla tai toisella vastaamaan itselleni mikäli haluan päästä eteenpäin.

Lopputulokseen tässä analyysissä en vielä ole päässyt ja se, mikä taseen loppusummaksi tulee on vielä ainakin itselle mysteeri.

Yksi asia on toki varmaa. SY sai hienon, osaavan ja toivottavasti oman näköisensä puheenjohtajiston. Onnittelut siitä jokaiselle valitulle! Erityisonnittelut Petri sinulle huikeasta äänimäärästä ja valinnasta! Toivottavasti et unohda keskusteluamme Jyväskylän Getton aamun pikkutunneilta - vieläkin olen samaa mieltä siitä, mitä silloin sinulle sanoin. SY on yhä siis hyvissä käsissä ja tulee myös olemaan.

Tulos

Välitilinpäätös pitää sisällään luonnollisesti kertyneen kokemuksen ja näkemysten lisäksi tulokset. Mitä itse näen, että olemme saaneet aikaiseksi näiden vuosien aikana järjestössä - ja erityisesti viimeisen kahden vuoden aikana.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen keskittynyt voimakkaasti niihin asioihin, joihin Vaasassa lupasinkin keskittyä: Nuorten toiminnan kehittäminen, Kasvuyrittäjätoiminnan aloittaminen, järjestöuudistusten vahva tukeminen, edunvalvonnan jalkatyö ja ennen kaikkea omalla toiminnalla ja näkyvyydellä järjestön brändin ja kuvan kirkastaminen noissa viiteryhmissä.

Jokainen hallinnossa vapaaehtoistyötä tekevä käyttää toki paljon aikaansa mm. hallituksessa, työvaliokunnassa ja muissa tärkeissä elimissä mutta ei mennä niihin tämän enempää. Nostan mieluummin muutamat suuremmat asiat tuolta kahdelta vuodelta sillä itse näen järjestötyön ennen kaikkea itsensä likoon laittamisena. Statistiikka viimeiseltä kahdelta järjestövuodelta:

  • Yli 200 matkustuspäivää

  • Yli 130 hotellissa nukuttua yötä

  • Yli 100 yrittäjien tapahtumaa

  • 22 mediaosumaa / haastattelua

  • 14k yrittäjää omassa rakennetussa verkostossa

  • 88 Yrittäjien kokousta

  • 80 tavattua kansanedustajaa / päättäjää

  • Tuhansia kilometrejä matkustusta

Isoimpia asioita, jota koen saaneeni aikaiseksi viimeisen kahden vuoden aikana yhdessä on kasvuyrittäjäverkoston toiminnan sekä maahanmuuttajayrittäjien toiminnan aloittaminen yhdessä toimiston muiden SY:n luottamushenkilöiden kanssa. Kokonaan uuden luominen on aina haastavaa mutta kun näen, että olemme saaneet aikaiseksi, jotain niinkin vaikuttavaa kuin kymmeniä ja satoja maahanmuuttajataustaisia yrittäjiä yhteentuovia tapahtumia tai Pörssiin 365 päivässä sparrausohjelmia, en voi kuin kiittää kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet mukana rakentamassa näitä! Tuollaisia tuloksia ei yksin kukaan pysty luomaan.

Olen myös erityisen iloinen siitä, että teimme verkosto- ja valiokuntauudistuksen kautemme alkupuolella, sillä se on mahdollistanut uudentyyppisen verkostomaisemman toimintamallin niissä vanhoissa valiokunnissa, jotka jo aiemmin itseasiassa olivat verkostoja. Tähän kun vielä päälle saadaan tuon verkostomallin uudelleenjärjestäytyminen kokemusten pohjalta, uskon, että olemme hyvällä tiellä. Nuorten puolella tämäkin tulee tapahtumaan jo heti alkuvuodesta 2019.

Tuloksia voisi listata loputtomiin, sillä vaikutuspisteitä ja tapoja on lukuisia. Oman analyysin jälkeen voin kuitenkin sanoa, että tulos puoli jää vahvasti plussalle vaikka heikkoja hetkiä tuon kahden vuoden aikana myös koettiin.

Liitetiedot

Lain mukaan liitetietojen tehtävä on varmistaa se, että tilinpäätöksen tietojen pitää antaa oikea ja riittävä kuva taloudellisesta asemasta, joten koin nämä asiat tärkeiksi kokonaisuuden ymmärtämiseksi.

Mielestäni ihmiset eivät jaa tarpeeksi kiitosta, joten liitetiedot ovat siis varsin hyvä paikka kiittää muutamia tärkeitä matkalle osuneita henkilöitä. Ensinnäkin kiitos jokaiselle teistä, jotka olette olleet mukana ja kenet olen saanut oppia tuntemaan näiden muutaman vuoden aikana. Katoamistemppua ei ole tiedossa, joten näemme kyllä vielä - ehkä vähän vähemmän kuin ennen. Jokaisella polulla osa henkilöistä pelaa aina suurempaa roolia, joten tässä kiitos muutamalle heistä.

Ensinnäkin kiitos Hanna, teet mahtavaa duunia Varsinais-Suomessa ja ilman sinua ja meidän yhteistyötä emme olisi lähelläkään tämän hetkistä toiminnan tasoa ja myös SY näyttäisi kovin erilaiselta.

Mikael, minun ensimmäinen hallituksen kokous oli se, jossa sinun toimitusjohtajuus SY:ssä siunattiin ja en voisi olla ylpeämpi siitä päätöksestä. Olet nostanut johtajuudellasi koko järjestön seuraavalle tasolla. Olet myös minulle henkilökohtaisesti esikuva, roolimalli ja tiukka sparrauskumppani.

Jyrki, olet puheenjohtajana luotsannut nyt Suomen Yrittäjiä jo usean vuoden ja parin vuoden päästä pestin päätyttyä kohtaamme sellaisen johtajuusvajeen, jota tulee olemaan vaikea täyttää. Kiitos kaikesta työstä, jota olet jo tähän mennessä tehnyt järjestön eteen.

Välillä minusta tuntuu, että monet luottamushenkilöistämme ei edes ymmärrä kuinka kovia ammattilaisia meillä on töissä. Läpi Suomen Yrittäjien toimistoilla istuu alansa omia huippuja ja Helsingissä SY:n johtoryhmä on koko järjestökentässä täysin omaa luokkaansa!

Kiitos erityisesti Mari, Taru, Mika ja Janne. Teidän kanssa sain tehdä pitkälti ison osan työstäni johtoryhmän kanssa ja voin sanoa, että kovempia ammattilaisia ja mahtavampia ihmisiä on vaikea löytää.

Suurimmat kiitokset kuitenkin menee yksiselitteisesti kahdelle ihmisille, joiden kanssa olen käytännössä eniten töitä tehnyt näiden vuosien aikana. Ensin Joonas ja sen jälkeen Aicha. Teidän kanssanne olemme aloittanut niin kasvuyrittäjien verkoston kuin maahanmuuttajayrittäjien toiminnot sekä luotsattu nuorten yrittäjien toimintaa. Suuri kiitos teille!

Lähinnä se, mitä ihmiset ovat minulta toivoneet on, että en lopettaisi tai luovuttaisi. Lähinnä mietin tuota sanaa “luovuttaa” tässä suhteessa, sillä en ehkä kuitenkaan itse näe tätä kuin osana matkan tekoa. Lopettaminen tai luovuttaminen ei toki kuulu luontooni mutta joka tapauksessa olen päättänyt, että nyt on aika ottaa tämän asian kanssa vielä hiukan happea ja miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Nuoren ihmisen elämässä (en tiedä onko muiden) kaksi vuotta on pitkä aika. Olen viimeiset vuodet uhrannut yritykselleni ja sille, että Suomi olisi entistä parempi maa yrittää ja sille, että kaikki tämän maan yrittäjät voisivat luoda hyvinvointia ja kasvua. Muuta tietä ei ole. Nyt sain selkeän viestin siitä, että ne keinot ja ajatukset, jota itse ajoin, eivät olleet niitä, mitä tähän väliin kaivattiin. Ja sitä minun tulee itse miettiä.

Mutta yksi asia on varma, jos joku luulee, että tämä oli tässä, on hän pahasti väärässä. Kun antaa haasteita rakastavalle ihmiselle haasteita, ei paljoa tarvitse olla mielikuvitusta, jotta ymmärtää mitä se tarkoittaa. Kun seuraavan kerran tulee kuusi vuotta täyteen, saatatte saada itsellenne todella vaarallisen kilpakumppanin. Tämä oli välitilinpäätös.

Ps. Mikäli suora kiitos ei osunut oman nimen kohdalle, älä huoli sillä jokaisen minua auttaneen ihmisen kiittäminen on käytännössä mahdotonta. Heitä on ollut matkalla todella paljon. Kiitos jokaiselle, joka on kanssani tehnyt töitä sen eteen, että Suomi olisi entistä parempi maa yrittää ja että sain olla historian nuorin VPJ. Ehkä olen vielä nuorin myös jossain muussakin.

Psps. Kampanjan suunnittelussa otin kaksi kuvaa käytettäväksi tuloksesta riippuen, yhden mollivoittoisemman ja toisen vähän vauhdikkaamman. Tämän veikeämmän hassuttelukuvan oli tarkoitus olla kuva, jota käytän mikäli voitto tulee. Käykööt se nyt ironisesti myös tämän välitilinpäätöksen kansikuvana - kuin pieni veitsi omassa haavassa muistuttamassa näistä parista huikeesta vuodesta!

Jaakko Männistö

Comment