Halusimme tai emme maailma muuttuu ympärillämme. Olemme ottaneet järjestönä tärkeitä askeleita sen suhteen, että olemme yhtä mieltä siitä, että paikalleen emme voi jäädä. Ajattelen, että ennemminkin kuin kertarysäyksellä niin asioita muutetaan hallitusti, jotta voimme säilyttää omat vahvuutemme.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana oppinut, että yrittäjäjärjestön paikallisyhdistyksillä ja aluejärjestöillä on hienosti toimivia malleja ympäri Suomen. Nämä tulee saada jäsenyrittäjien sekä koko yrittäjäkentän käyttöön.

Vahvuutemme kolmiportaisena järjestönä tulee vaalia ja sen eteen tulee tehdä töitä jatkossakin, että paikallisuutemme säilyy. Paikallisesti teemme enemmän vaikuttamistyötä kuin mikään muu järjestö. Tämänpä vuoksi paikallisyhdistysten elinvoimasta huolehtiminen tulisi olla yksi tärkeimmistä tavoitteista järjetstöä uudistaessa.

Näen toisaalta myös, että meidän tulisi uskaltaa tarkastella omaa hallintoamme ja hallinnon rakennetta pitääksemme toimintamme tehokkaana. Uudistus valiokuntien ja johtoryhmien suhteen on mielestäni olleet hyvät, sillä se on selkeyttänyt toiminteiden roolia. Tätä ajattelua tulee jatkaa ja miettiä miten voisimme parantaa hallintomme tehokkuutta.

Uusia kehitysaskelia tulee ottaa rohkeasti mutta koko järjestön näkökulmasta myös avoimesti. Loppupeleissä yrittäjät päättävät itse mihin suuntaan järjestöä viedään.

Tavoite: Jatkan työtä tärkeiden kasvuyrittäijen sekä maahanmuuttajayrittäjien kanssa, jotta saisimme nostettua vaikuttavuutta näissä meille haastavissa kentissä. Tämän lisäksi aion käydä avointa keskustelua järjestön yhä kehittämiseksi myös tulevaisuudessa.

Comment